P1020300.JPG

Aika kuluu tosi nopeasti! Hämmästyin, kun huomasin, että pojat täyttävät tänään yhden kuukauden. Kyllä pojilla on jo kutsumanimet, mutta vielä niihin hiukan pitää totutella ennen kuin julkaisen ne. Ja rekisterinimetkin alkavat olla valmiit, vielä ennen rekisteröintiä meidän pitää käydä hakemassa mikrosirut eläinlääkäriltä, mutta pojat ovat vielä niin pieniä, että pitää pari viikkoa odotella. Tämä Kennelliiton uusi systeemi on hiukan hankala näin pienikokoisen rodun pentujen kanssa, nyt käy helposti niin, että rekisterikirjat eivät välttämättä ehdi kasvattajalle ennen pentujen luovutusta. Minun mielestäni olisi ollut parempi siruttaa pennut vasta 7-8 viikon iässä juuri ennen luovutusta, kun kuitenkin käymme pentutarkastuksessa silloin. Nyt pennuille tulee kovin nuorena yksi ylimääräinen eläinlääkärissä käynti, mikä ei pentujen vastustuskyvyn kehittymisen kannalta ole välttämättä hyvä asia. No, ei voi mitään, rekkarit on sitten vaan lähetetttävä perässä elleivät ehdi tulla ennen luovutusta. No, tuo vuodatus oli vain minun harmiani.

 

Pojat ovat kasvaneet hyvin ja syövät jo kupista (otin ruokailukuvia, mutta pojat sotkivat sanomalehden niin pahoin, ettei sellaisia kuvia voi julkaista!), mutta ruokailun jälkeen oli kiva vähän aikaa leikkiä puhtailla sanomalehdillä ja sitten taas nukahtaa yhteen kasaan lämpimälle patjalle.

  P1020301.JPG

Leikin tiimellyksessä sitä oppii käymää pissillä paperilla, tosin näkyy patjallekin tulleen yksi pissi.

P1020302.JPG

Vielä ei kauheasti lelujen päälle ymmärretä, ankan päällä on kyllä kiva ottaa nokoset, kun veljet sattuvat olemaan niin kaukana, ettei niistä ole tyynyksi

P1020303.JPG

Loppuviikolla pojat jo siirtyvät väljemmille leikkikentille, sillä pentukoppa käy kohta liian pieneksi, kun vauhti alkaa lisääntyä.

P1020304.JPG

Veljeä on kiva härnätä leikkimään.

P1020305.JPG

Tappelunnujakka

P1020306.JPG

Ja Nallukalle taisi jäädä nälkä, kun pyytää isoin kirjaimin ruokaa....

P1020308.JPG

Ja tappelu senkun jatkuu....

 

Nämä kuvat on lisätty seuraavana aamuna

P1020316.JPG

Ankkatyyny

P1020313.JPG

Nokoset

P1020315.JPG

Kuin sillit suolassa