Hiukan punastellen tässä tunnustan, että meille tulee toinenkin pentue. Viime kerralla kun astutin Lillin, sen juoksu oli hiukan huonohko ja se jäi tyhjäksi. Sen edellisistä pennuista on jo  lähes 3 vuotta ja siksi ajattelin, että nyt olis aika astuttaa se. Saman aikaisesti mietittiin, Helmin ja Kikin astuttamista, Kikille tulee juoksu keväällä ja Helmin juoksua odoteltiin joulukuun loppuun. Niinpä päädyimme siihen, että Lilli astutetaan ja Helmi sitten, kun juoksu alkaa joulukuun lopussa. Mutta kuinkas kävikään! Lilli ja Helmi asuvat samassa taloudessa ja kävi niinkuin usein narttujen kanssa käy, juoksu tarttui ja Helmi aloitti juoksunsa juuri, kun Lilli oli astutettu. Siinäpä pähkäilin, mitä teen. No, Lilli jäi viimeksi tyhjäksi ja totesin, että jos Helmiä ei nyt astuteta ja Lilli onkin tyhjä, olisi loppuvuonna sitten mahdollisesti kolmet pennut aika likikkäin. Päätöksen tein vain paria päivää ennen kuin Helmi piti astuttaa. Lopputulos oli se, että nyt sitten molemmat ovat kantavia ja pentueet syntyvät parin viikon välein. Valmiiksi jo huokailen sitä valvomisen määrää, mikä tammikuun puolenvälin ja helmikuun puolen välin välillä on. ISO HUOH! Ja jos Murphyn laki toteutuu molemmat saa paljon pentuja, niih!

Molemmat nartut on astutettu samalla uroksella eli Qizulla ja nartut ovat sisarpuolia, Lillin isä on Joonas ja Helmin Panda, molemmilla äitinä on Mimi.

P1060130.jpg

Helmi, Jaminan Painted Columbine

P1040388.jpg

Lilli Jaminan Emmy Lee

P1050665.jpg

Qizu, Crickethill's Quizas Quizas Quizas (2xsert)

P1050672.jpg

Panda, FI CH Terasroos Black or White

P1050937.jpg

Mimi, Crickethill's Matami Mimmi

P1050596.jpg

Joonas, Lachlan Lionised