20160813_102944%280%29.jpg

Tomppa, Jaminan Autumn Serenade

Vietimme viikonlopun molemmat päivät  koiranäyttelyissä, lauantaina Köyliössä ja sunnuntain Raisiossa Elonäyttelyssä. Varsinkin lauantai oli kostea, koko ajan hiukan tihkutti ja sunnuntaiaamukin alkoi tihkusateella, mutta onneksi meidän näyttelyssä oloaika oli satamatta ja pääsimme lähes kuivina kotiin, teltta tosin piti viedä yöksi kuivaushuoneeseen ja pakata vasta tänään säilöön odottamaan ensi kevättä.

Lauantaiaamu alkoi harhailulla Köyliön maastossa, muttta onneksi se Lallintalo sentään löytyi pienen kyselyn jälkeen. Meillä oli mukana Tomppa ja Qizu, Crickethill's Quizas Quizas Quizas. Tomppa oli viimeistä päivää pentuluokassa ja oli ROP-pentu, Qizu jäi toiseksi avoimessa luokassa

 

Sunnuntaina meillä olikin sitten koiria mukana enemmän, sillä olin Tompan lisäksi ilmoittanut näyttelyyn myös 12-vuotiaan Saiman, Jaminan Black Velvet ja Katriina taas oli ilmoittanut kaikki neljä koiraansa. Lopputulos oli se, että Tomppa sai junioriluokassa ERIn ja sertifikaatinarvoisen ja Harri, Jaminan Parti Knight voitti avoimen luokan san kera ja pojat sijoittuivat vielä paras uros-luokassakin Tomppa kolmanneksi ja Harri neljänneksi.  Varsinkin Tomppa oli todellinen yllätys, sillä se sai varasertin. Saima oli tälle saksalaiselle tuomarille liian vanha, valitettavasti, vaikka esiintyikin hyvin ja arvostelussa oli paljon hyvää siitä.

Avoimenluokan pojat järjestivät varsinaisen shown. Enpä paljon ihmettele, sillä saman omistajan kolme koiraa olivat samassa kehässä, tietäähän sen, mitä siitä tuli, oli kuin kärpäsparvi olisi heitetty keskelle kehää ja kaikki koirat pyörivät pitkin kehää kuin kärpäset.