Eilen osallistuimme Forssan kv-näyttelyyn. Paikkana Mustialan maatalousoppilaitos on kaunis ja miellyttävän varjoinen suurten lehtipuiden johdosta, välimatkat vain ovat turhan pitkät, sääkin suosi, oli sopivan lämmintä ja aurinkokin porotti ohuen pilviverhon läpi, joten koiratkaan eivät kärsineet kuumuudesta. Lisää tällaisia näyttelypaikkoja!
1646724.jpg
Tuloksista sen verran, että Ransu, multi ch Jaminan Silver Rhapsody Kirstin johdattelemana oli taas ROP-veteraani ja sijoittui BIS4-veteraaniksi. Hienoa taas kerran!
1646725.jpg
Ja meidän turisti, Rollo, Henrikville Roll The Dice, oli pu4 ja sai Suomen sertin viemisiksi kotiin.
Kiva päivä meille kaikille!
Ja saimmehan me sitä kahviakin vihdoinkin! ;))

Ja muitakin iloisia uutisia sain, Pikku-Kalle, Jaminan Nokipoika, oli käynyt uusimassa rokotuksensa ja Maria oli pyytänyt samalla tutkimaan Kallen polvet, tulos 0/0. Hyvä! Tosin kasvateillani ei toistaiseksi kellään ole ollut polviongelmia. Lieneekö syy se, että pyydän eläinlääkäriäni tutkimaan kaikki omat ja varsinkin jalostukseen käytettävät koirat ja olen suositellut kasvateilleni, että polvet tutkittaisiin rokotusten yhteydessä, vaikkei niistä virallisia papereita tehtäisikään.