20.7.21 Meille syntyi pentue, jonka emänä on Ulla (Jaminan Black Out) ja isänä jo toisen kerran Harri (FI MVA Jaminan Parti Knight) eli pennut ovat nyt viiden viikon ikäisiä.

Valitettavasti pienoisten tietokoneongelmien vuoksi pennuista on voinut lukea vain Facebookista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä nyt muutamia kuvia neliviikkoisista pennuista reilu viikko sitten. Pentuja syntyi neljä, kaksi kumpaakin sukupuolta, kolme on mustaa ja toinen tytöistä on soopeli. Joku voi olla vahingoniloinen, sillä tein tämän yhdistelmän uusiksi siksi, että molemmat vanhemmat ovat black and tan -värin geenin kantajia, ja kun viimeksi ei tullut yhtään sen väristä niin ajattelin, että ehkä nyt tulisi, mutta toisin kävi. Tuntuu tuo Ullan musta geeni vallitsevan lähes kaikkia pentuja, mutta toivotaan, että pennut edes kantaisivat tuota geeniä...

Pennut ovat kaikki varattuja, olleet syntymästään asti, vaikka pentuja on näinkin monta, vielä jäi pari henkilöä odottamaan seuraavaa Jaminan pentuetta, sitten joskus, ehkä.

Yritetään ottaa ensi viikonloppuna uusia kuvia, jospa olisi poutasää ja päästäisiin pihalle kuvaamaan.

Tässä vanhemmat

19113530_1307266425994885_35323384415343

Harri

234762878_4119150081473158_2114512794860

Ulla tunti synnytyksen jälkeen, loistava synnyttäjä ja hoitava äiti, kymmenen pistettä tälle nartulle.

234901945_4119138901474276_5899873573148

Mustista tämänikäisistä on vaikea saada kunnon kuvia huonevalo-olosuhteissa minun taidoillani

234214344_4119139791474187_6361313017078

Tyttö numero 1 (syntymäjärjestys)

234370207_4119141741473992_8946055214837234829560_4119140771474089_6562861514466

näissä kahdessa kuvassa poika no 2 eli nk punainen poika (merkitty punaisella kynsilakalla, sillä pojissa on vain vähäisiä värimerkkieroja)

234779793_4119140474807452_8000270322218

Tyttö no 3, eli soopeli tyttö

234168470_4119140611474105_6197388602962

Poika no 4 eli vihreällä merkitty poika